Aukiolo Tänään
10.00 – 18.00
Search

MINÄ – SINÄ – ME Jyväskylän Taiteilijaseuran 74. vuosinäyttely

Osta lippu Jyväskylän Taiteilijaseura perustettiin sotien jälkeen vuonna 1945. Nimestään huolimatta sen toiminta-alue kattaa koko Keski-Suomen.  Alusta lähtien seura halusi keskittää toimintansa erityisesti näyttelyihin. Siksi jo perustamisvuonna järjestettiin seuran näyttelyistä tärkein, vuosinäyttely, jota onkin sen jälkeen pidetty lähes jokainen vuosi. Ensi vuonna seura täyttää 80 vuotta ja tänä vuonna on esillä 74. vuosinäyttely. Alkuvaiheessa vuosinäyttely […]

Concrete Currents – Arto Saaren valokuvia

Osta lippu Arto Saari on yksi 2000-luvun alun tunnetuimmista skeittiammattilaisista. Jätettyään ammattilaisrullalautailun Arto Saari on syventynyt valokuvaukseen. Concrete Currents avaa henkilökohtaisen näkymän alakulttuuriin nimeltä rullalautailu. Arto Saari aloitti rullalautailun 1990-luvun alussa Alvar Aallon Seinäjoen keskustaan suunnittelemien rakennusten katveessa. Täytettyään kuusitoista hän muutti Los Angelesiin Yhdysvaltoihin tavoitellakseen uraa ammattiskeittaajana ja nousi 2000-luvun alussa yhdeksi urheilulajin tunnetuimmista […]

Lizzie Armanto: Värit/Colors

Osta lippu Colors-näyttely esittelee skeittikulttuuria tunnetun amerikansuomalaisen ammattirullalautailija Lizzie Armannon silmin. Nimensä mukaisesti Colors käsittelee skeittaamisen moninaisuutta, suvaitsevaisuutta ja värikkyyttä. Näkökulmina ovat paikat, temput, laudat ja yhteisöt. Rullalautailija katsoo ympäristöään skeittimahdollisuuksien kautta. Näin myös aikanaan Villa Mairean uima-altaan insiproimat epäsäännöllisen muotoiset uima-altaat päätyivät skeittipaikoiksi Kaliforniassa. Aalto-fani Lizzie esittelee näyttelyssä omia suosikkipaikkojaan ja kertoo suhteestaan Aaltoon. […]

Aalloilta asfaltille – skeittikultuurin ja arkkitehtuurin leikkauspisteitä

Osta lippu Aalloilta asfaltille -näyttely kertoo, miten Alvar Aallon suunnitteleman Villa Mairean vapaamuotoinen allasmuotoilu löysi tiensä Yhdysvaltoihin ja kuinka Kaliforniassa syntyi uusi urbaani kaupunkikulttuurin ilmiö. Uima-altaan munuaismaisesta muodosta on monen mutkan kautta ja vuosikymmenten jälkeen muodostunut pool-skeittauksen symboli. Näyttely on pikakurssi skeittikulttuuriin. Se esittelee ja etsii skeittauksen ja arkkitehtuurin välistä suhdetta sen syntyhetkistä lähtien. Näyttely […]

Pääkaupunki – Sämplejä JKL-räpin historiasta

Osta lippu Rap-musiikki on maailmanlaajuisesti suosituin musiikkigenre ja osa hip hop -kulttuuria. Tämä on näkynyt myös kotimaassamme, jossa Jyväskylä on nimetty jo vuosikymmen sitten Suomiräpin pääkaupungiksi. Keski-Suomen sydämestä on noussut vuosien ajan menestyviä artisteja, tuottajia ja hip hop -kulttuurin voimakkaita vaikuttajia. Pääkaupunki-näyttely valottaa tätä tarinaa ja taustoittaa sitä, kuinka Jyväskylän hip hop -kulttuuri kasvoi vuosien […]

New Standards – Puutalo Oy 1940-1955

Osta lippu Alkujaan Venetsian arkkitehtuuribiennaalin 2021 Suomen paviljongissa nähty näyttelykokonaisuus kertoo ainutlaatuisen tarinan suomalaisten puuelementtitalojen maailmanvalloituksesta toisen maailmansodan jälkeen. Lisäksi näyttelyssä on esillä valokuvaaja Juuso Westerlundin uusia valokuvia Puutalo Oy:n taloista. New Standards -näyttely kertoo tarinan Puutalo Oy:stä, joka perustettiin vuonna 1940 auttamaan Karjalan evakkojen asuttamisessa, kun talvisodan seurauksena lähes 420 000 ihmistä joutui jättämään kotinsa. Kansallisessa […]

The Pool – pool-skeittauksen lähtökohtia

Aalto2:ssa 18.5. avattava The Pool on neljästä näyttelystä koostuva kokonaisuus, joka yhdistää Alvar Aallon arkkitehtuuriperinnön, kansainvälisen skeittikulttuurin sekä räp- ja hiphopkulttuurin. Kolmea rullalautailusta kertovaa näyttelyä yhdistää Alvar Aallon suunnitteleman Villa Mairean uima-altaan muotoilu ja sen vaikutus kansainväliseen skeittikulttuuriin. Räp- ja hiphopkulttuuria esittelevä näyttely avaa suomiräpin historiaa ja Keski-Suomen vaikutuksia koko hiphopkulttuurin kehittymiseen. Rullalautailu Tutustu lisää […]

Johanna Pisto & Team

Osta lippu Johanna Piston ja monialaisen työryhmän interaktiivinen taidenäyttely yhdistää kuvataiteen, musiikin, videon, muotoilun ja teknologian. Jyväskylän yliopiston tutkimushankkeen pohjalta sovelletaan ensimmäistä kertaa Kaikutiimin kehittelemiä sensoreita kuvataiteeseen. Teokset reagoivat kosketukseen tuottaen samalla ääntä ja liikkuvaa kuvaa. Keski-Suomen museon näyttely tarjoaa kävijöille toiminnallista taidetta, kokeellisia elämyksiä, vaihtelevia pintoja, värejä ja äänimaailmoja. Teoksissa on hyödynnetty digitekniikkaa muun […]

Sydänääniä – Punkin sykettä keskellä Suomea 1977–1992

Osta lippu Sydänääniä-näyttely avaa punkin varhaisvuosia keskellä Suomea. Näyttelyssä esitellään yhtyeitä, aktiivisia toimijoita ja pienlehtiä. Mukana on punkin isoja, tunnettuja nimiä sekä myös pienempiä tekijöitä. Punk rantautui Suomeen 1970-luvun lopulla ja iski lujaa nuorisoon. Nopeasti se valtasi myös sydänmaat, missä rock’n’roll oli harvinaista. Pian punkkareita ja bändejä löytyi kaikkialta, Pihtiputaalta Mäntyharjulle ja Keuruulta Kuopioon. Punkissa […]

Ulla Virta – TÄYSILLÄ

Osta lippu Kuvataiteilija Ulla Virran retrospektiivisessä näyttelyssä on esillä maalausten lisäksi monotypioita, stuccolustroja ja puupiirroksia sekä luonnoksia ja muita dokumentteja. Maalausten kaari ulottuu opiskeluajoista vuonna 2023 valmistuneeseen Revitty kuolema -teokseen. Näyttely nostaa esiin taiteilijan maalaustuotantoa ja sitä aihemaailmaa, josta hänen graafinen tuotantonsakin kumpuaa. Keskiössä on ihminen, eläin ja niiden vuorovaikutukseen sisältyvä tunnemyrsky. Virran maalaukset ovat […]