- Näyttelyt
Rallia Jyskälässä – soraa, sankareita ja sirkusta 75 vuotta
- Aika 13.06.2026
- 08.11.2026
Jyväskylässä vuonna 1951 perustetuissa Suurajoissa oli aluksi suurta reitin pituus. Sittemmin ”Jyskälästä” on kasvanut rallin maailmanmestaruussarjan osakilpailu, kansainvälinen karnevaali ja yleisömäärältään Suomen suurin urheilutapahtuma.
Näyttely kuljettaa kävijänsä keskisuomalaisen rallikilpailun ytimeen sorateille, männikkömetsiin, peltoparkkeihin ja talkoolaisten yhteishenkeen. Tapahtuma muuttuu ajassa, liikuttaa satojatuhansia ihmisiä ja herättää tunteita puolesta ja vastaan. Näyttelyssä pääsee tutustumaan vanhoihin ralliautoihin läheltä, palaamaan ”Jyskälän” ikonisimpien hetkien äärelle ja katsomaan, miltä Jyväskylässä ja Keski-Suomessa on näyttänyt vuosikymmenten saatossa rallien aikaan.
Museossa rallia voi tarkastella toisin kuin kilpailun keskellä. Siinä missä paikan päällä koettu ralli on hetkessä elävä ja kokonaisvaltainen elämys, näyttely kokoaa 75 vuoden tarinan yhteen kuvien, videoiden ja esineiden avulla. Samalla ralli siirtyy omasta ympäristöstään museotilaan, jossa sitä voi katsoa uusista näkökulmista ja osana laajempaa kulttuurista ja paikallista tarinaa.
Rallin kautta on aina haluttu esitellä Jyväskylää. Ei ole sattumaa, että palkintoja on jaettu kaupungintalon edustalla tai Harjun portaiden juurella; niissä näkyy samalla myös kaupunki. Tavallaan tässä on ymmärretty kuvien voima jo kauan ennen somea.
Mikko Lundell, näyttelyn käsikirjoittaja
Ralli keskisuomalaisena ilmiönä
Näyttely tarkastelee Jyväskylän rallia ennen kaikkea ilmiönä, joka on näkynyt Keski-Suomessa poikkeuksellisen vahvasti jo vuosikymmenten ajan. Tapahtuma on jättänyt jälkensä kaupunkikuvaan, tapahtumakulttuuriin ja siihen, miten seutua on haluttu näyttää maailmalle.
Ralli on eri aikoina asettunut osaksi Jyväskylää: samoihin maisemiin, tuttujen maamerkkien äärelle ja uusiin tapahtumapaikkoihin kaupungin kasvaessa. Esillä on valokuvia, joissa menneiden vuosikymmenten Jyväskylä ja ralliautot kohtaavat tavalla, joka tekee näkyväksi sekä kaupungin muutoksen että tapahtuman jatkuvuuden. Kilpailun kautta on esitelty Jyväskylää kotimaiselle ja kansainväliselle yleisölle, ja tapahtuman näyttämöiksi ovat vuosikymmenten ajan valikoituneet paikat, jotka kertovat samalla myös kaupungista itsestään. Ralli on ollut osa Jyväskylän tapahtumakaupunkikuvaa ja vaikuttanut omalta osaltaan siihen, millaisiin paikkoihin ja puitteisiin tapahtumia on haluttu rakentaa.
Näyttely tuo esiin myös sen, että ralliin on aina liittynyt voimakkaita tunteita ja erilaisia näkökulmia. Kaikille se ei ole pelkästään juhla, vaan tapahtuma on herättänyt eri aikoina myös kritiikkiä. Näyttely ei rakenna vastakkainasettelua, vaan pyrkii lisäämään ymmärrystä siitä, mitä ralli merkitsee eri ihmisille.
Ajatus on tuoda esiin rallin eri puolia ja lisätä ymmärrystä puolin ja toisin. Se on ollut täällä niin pitkään, että on tärkeää pysähtyä katsomaan, mistä tässä kokonaisuutena oikein on kysymys. Miksi toiset rakastavat sitä, kun taas toiset suhtautuvat siihen varauksella.
Mikko Lundell, näyttelyn käsikirjoittaja
Keski-Suomessa ralli on poikkeuksellinen yhdistelmä paikallisuutta, luontoa, matkailua ja kansainvälisyyttä. Ralliviikolla kaupunkiin syntyy tunnelma, jota moni lähtisi muuten etsimään ulkomailta. Samalla tapahtuma levittäytyy metsiin, teiden varsille ja kyläyhteisöihin, joissa sillä on ollut vuosikymmenien ajan sekä käytännöllinen että yhteisöllinen merkitys. Keski-Suomen museon taidehalliin rakentuvassa näyttelyssä ralli hahmottuu osana keskisuomalaista elämänmenoa, tapahtumaperinnettä ja alueellista identiteettiä.
***
Näyttelyn tuottaa Keski-Suomen museo. Museon yhteistyökumppaneita näyttelyssä ovat Jyväskylän MM-rallin – Secto Rally Finlandin – nykyinen järjestäjä AKK Sports Oy sekä auton ja tien museo Mobilia. Mukana on myös lukuisia rallin ystäviä ja harrastajia kautta maan.
Näyttelytiedustelut:
Intendentti Ilja Koivisto
Keski-Suomen museo
ilja.koivisto@jyvaskyla.fi
puh. 050 311 8879
Katso muut näyttelyt
- 13.12.2025
- 10.05.2026