Purkamatta paras

Purkamatta paras -näyttely tarkastelee rakennusten purkamista ja sen vaihtoehtoja aikana, jolloin rakennettua ympäristöä muutetaan nopeammin kuin koskaan. Näyttely kutsuu pohtimaan, milloin purkaminen on perusteltua ja milloin olemassa oleva rakennus kannattaisi säilyttää, korjata tai ottaa uuteen käyttöön.

Espoon virastotalo 2:n purkua, 2021. Kuva: Kamu Espoon kaupunginmuseo / Virpi Talja Nerman

Suomessa puretaan tällä hetkellä rakennuksia lähes yhtä paljon kuin purkamisen huippuvuosina 1960–70-luvuilla. Tuolloin katosi merkittävä osa esimerkiksi jugendrakennuksista ja puutalokaupungeista. Nyt purku-uhan alla ovat yhä nuoremmat rakennukset, erityisesti 1960–70-luvuilla rakennettu ympäristö.

Rakentaminen aiheuttaa noin kolmanneksen Suomen ilmastopäästöistä ja jopa 40 prosenttia jätteistä. Kun rakennus puretaan, menetetään samalla suuri määrä materiaaleja, energiaa ja rakennettuun ympäristöön kytkeytyvää historiaa. Näyttely tarkastelee purkamisen ympäristövaikutuksia ja nostaa esiin vaihtoehtoja, kuten korjaamista, kunnossapitoa ja rakennusten uudelleenkäyttöä.

Suomessa on myös paljon tyhjilleen jääneitä rakennuksia: entisiä kouluja, toimistoja, sairaaloita ja teollisuusrakennuksia. Kaupungistuminen, kuntaliitokset ja elinkeinojen muutokset ovat jättäneet monia rakennuksia ilman käyttöä. Purkamatta paras kysyy: voisiko tyhjillään oleva rakennus olla ratkaisu uuden rakentamisen sijaan?

”Suomessa meneillään oleva rakennusten purkuhysteria sai arkkitehtuurialan toimijat aktivoitumaan myös kansalaiskampanjan muodossa. 'Purkamatta paras' pyrkii toisaalta ilmiantamaan turhia purkuhankkeita ja toisaalta korostamaan olemassa (usein tyhjillään) olevien rakennusten käyttökelpoisuutta."

Näyttely tarkastelee myös korjaamisen kulttuuria. Usein kulunut ei tarkoita vaurioitunutta, ja rakennusten pitkä käyttöikä perustuu säännölliseen kunnossapitoon sekä harkittuihin korjauksiin.

Purkamatta paras on osa valtakunnallista kampanjaa, joka haluaa herättää keskustelua purkamisesta ja rakennusten tulevaisuudesta. Näyttely kannustaa tarkastelemaan rakennettua ympäristöä uusin silmin – ja pohtimaan, millainen ympäristö siirtyy tuleville sukupolville.

Näyttelytiedustelut: 
Tommi Lindh
Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja,
044 562 1625,
tommi.lindh@alvaraalto.fi

www.purkamattaparas.fi

Tapiolan uimahalli, Espoo (Aarne Ervi, 1965). Kuvaaja: Museovirasto / Volker Von Bonin. 

Katso muut näyttelyt