Elsin ja Toven matkassa – kirkkoja Teuvalta Taulumäelle

Aalto2-museokeskuksen valoisaan väliosaan sijoittuva näyttely Elsin ja Toven matkassa tuo yhteen Elsi Borgin (1893–1958) kirkkoarkkitehtuuriin ja Tove Janssonin (1914–2001) taiteen.

Näyttelyn inspiraatio löytyy 1950-luvun Pohjanmaalta, jolloin Borgin myöhäiskauden päätyö Teuvan kirkko valmistui. Kirkko sai kruunukseen Janssonin al secco -tekniikalla toteuttaman voimakkaan vaakamallisen alttarimaalauksen. Se jäi Janssonin uran ainoaksi kirkolliseksi työksi. Näyttelyssä on esillä täysikokoinen jäljennös tästä alttarimaalauksesta alkuperäisine alttarivaatteineen, joten näyttelyvieraalla on mahdollisuus tutkia ainutlaatuista työtä lähietäisyydeltä kuvitteellisessa alttaritilassa.

Teuvan kirkko toimii näyttelyn lähtöpisteenä, josta tehdään katsauksia menneisiin vuosikymmeniin aina
1910-luvun Petäjävedelle asti. Elsin isä Nathanael Borg toimi silloin paikkakunnan kirkkoherrana. 1920-luvun
lopulla valmistui Elsi Borgin suunnittelema Taulumäen kirkko, joka oli aikansa sensaatio ensimmäisenä naisarkkitehdin suunnittelemana kirkkona Suomessa.

Elsin ja Toven matkassa -näyttelyssä kirkkojen lisäksi Tove Janssonin alttarimaalaus ”Kymmenen neitsyttä”
ja sen teemat johdattavat pohtimaan aikakauden taiteilijoiden sekä muotoilijoiden työskentelyn lähtökohtia ja
tiivistä yhteistyötä. Sukulaissielujen Borgin ja Janssonin lisäksi näyttelyssä nousevat esiin tekstiilitaiteilija Dora
Jung sekä valaisinsuunnittelija Lisa Johansson-Pape. Ajan kuvaa tuodaan laajemmin esille yhteisöjen suhteessa
kotikirkkoihinsa. Katsanto ulottuu tämän päivän eteläpohjalaisiin ja keskisuomalaisiin asti.

Näyttelyn tuotannosta vastaa Seinäjoen museon hallinnoima Maaseudun rakennusperintö paikallisena voimavarana -hanke yhdessä Keski-Suomen museon kanssa. Hanke on saanut Museoviraston innovatiivista hankeavusta.

Näyttelyyn liittyy yhteistyössä Jyväskylän seurakunnan kanssa järjestettävä muistelutyöpaja Taulumäen
kirkossa 27.8.2024 klo 17–19.

Näyttelytiedustelut: 
Oskari Luoma
Aalto2-museokeskus
oskari.luoma@gmail.com
puh. 045 134 8709


Intendentti Ilja Koivisto
Keski-Suomen museoilja.koivisto@jyvaskyla.fipuh. 050 311 8879

Katso muut näyttelyt